anteroeerola

Kaikki blogit puheenaiheesta Valhe-gallupit

Presidentinvaaleissa PS pelastui - kepu katosi

 

 

Presidentinvaalit on pidetty ja vaalitulosta on kotvan sulateltu, joten on vaalianalyysin paikka. Piilokokoomuslainen istuva presidentti keräsi näissä vaaleissa löysät äänet pois. Siihen oli valjastettu koko valhe-galluparsenaali ja maamme valtavalhemedia, jotta kansan manipulaatio olisi täydellinen.

Kansankalluppi

 

Maailma on vääränään ohjailua. Niin poliittista kuin taloudellistakin. Nykymaailma on myös pullollaan esimerkkejä siitä, kuinka tälle valtakoneiston ja valhemedian pakkosyötölle on näytetty pitkää nenää. Aina Brexitistä Trumppiin.

Veikko Vennamo risti aikoinaan mielipidemittaukset valhe-gallupeiksi. Sitähän ne olivatkin jo 1970 -luvulla, jolloin Eino Poutiainen piirsi Klubi-askin kanteen vaalien ääntenlaskennan selättäneet roknoosit.

Omalla asialinjalla

 

On samalla huvittavaa, mutta myös häpeällistä, että Kuusamossa yhteistyöstä pitävät meteliä eniten ne tahot, joista itsestä siihen ei ole alkuunkaan. Yksinvaltapuolueesta tulee hakemattakin mieleen kolme-neljä sellaista henkilöä. Pääosan muista kanssahan tuleekin sitten aivan mukavasti juttuun.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä