anteroeerola

Kaikki blogit puheenaiheesta Suomen ja Yhdysvaltain puolustusyhteistyö

Republikaanijohtajan McConnellin Nato-kysymys on otettava vakavasti huomioon.

Pääministeri Juha Sipilän Washingtonin-matkalla republikaanijohtaja Mitch McConnell teki Juha Sipilälle suoran kysymyksen, miksi Suomi ei liity Natoon? Sipilä totesi viitaten Elinkeinoelämän valtuuskunnan samana päivänä julkaisemaan kyselyyn, jonka mukaan vain 23 prosenttia suomalaisista kannattaa Nato-jäsenyyttä. Pääministeri selvensi Suomen asemaa myös laajemmassa geopoliittisessa merkityksessä.

Trident Juncture - Suomi mukana lentotukialusharjoituksessa ensi kertaa

Sotilaallinen jännitys Venäjän ja Nato-maiden välillä Pohjois-Atlantilla on kasvanut jo vuosien ajan. Jännitys on kasvanut pikkuhiljaa ja ikään kuin suuren yleisön huomaamatta. Asiasta on kirjoitettu ja asiaa on käsitelty paljon Iso-Britannian ja Norjan lehdistössä, mutta jostain syystä Suomessa ei.

Presidentti Niinistön ilmoittamana Suomi on nyt sotilaallisesti liittoutunut

Kirjoitin tämä kirjoituksen jo heinäkuun lopulla, mutta julkaisen sen vasta nyt. Aiheen ja sysäyksen tähän kirjoitukseen antoivat Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigun ja presidentti Sauli Niinistön heinäkuiset lausumat.

Tein tässä välillä pienen kolmen kirjoituksen ”harhapolun” kansanedustajien korotettuihin kulukorvauksiin asuntoasioissa, mutta nyt olen palannut perinteisiin kirjoitusaiheisiin, mikä saattaa olla joidenkin lukioiden mieleen.

USA:n turvallisuusstrategia ja Suomi

Suomen turvallisuusajattelussa Yhdysvaltoja pidetään tärkeänä ellei peräti tärkeimpänä yhteistyökumppaninamme. Yhteistyön näköaloja on kuitenkin hämärtänyt viime aikoina epätietoisuus siitä, mikä on Donald Trumpin johtamien Yhdysvaltojen todellinen linja. Hämmennystä ovat aiheuttaneet muun muassa Trumpin haluttomuus kritisoida Venäjän johtoa, miehen esittämä arvostelu eurooppalaisia Nato-kumppaneita kohtaan ja epätietoisuus maan todellisista aikeista Pohjois-Korean suhteen.

Yhdysvaltain ukaasikirje Ruotsin puolustusministerille 29.8.2017

Svenska Dagbladet uutisoi elokuun lopulla luottamuksellisesta kirjeestä, jonka Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattis oli lähettänyt Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvistille (SvD 30.8.2017).

Kirjeessä Mattis varoitti Ruotsia seurauksista, jos Ruotsi allekirjoittaa YK:n ydinasekieltosopimuksen. YK:n ydinasekieltosopimus on ollut avoin kaikille YK:n jäsenmaille allekirjoitettavaksi 20. syyskuuta 2017 alkaen.

Suomi kokoaan suurempi maailmalla

Presidentin yhdysvaltainvierailu on takanapäin. Suomi sai onnistuneen julkisuuskuvan maailmalla, yhtäällä rauhanvälittäjänä Afganistanissa ja toisaalla kokoonsa nähden vahvana sotilaallisesti, jolla on USA:n tuki.

Suomi on myös Venäjän naapurissa ja on hoitanut naapuruussuhteet kuntoon, Venäjän hyvin tuntien ja pitkän yhteisen taipaleen tuoman vakauden turvin. 

Myös Venäjällä menee paremmin, Venäjän valtionvarainministeriö ilmoittaa uusista kasvuluvuista tuleville vuosille, jotka kipuavat yli kahden prosentin.

Niinistön ja Trumpin tapaamisen aloitteentekijä oli Niinistö itse, ei Trump

Niinistö: Sain Trumpilta kutsun jo marraskuussa”, oli uutisotsikko Ilta-Sanomissa (IS 17.8.2017). Niinistö kertoi lehtijutussa, että oli saanut Trumpilta kutsun jo marraskuussa 2016.

Suomen hävittäjähankinta tulee tapahtumaan Yhdysvaltain kahdesta vaihtoehdosta

Suomalainen mediaväki vieraili maaliskuussa noin kymmenen toimittajan voimalla sekä Lockheed Martinilla että Boeingilla tutustumassa Yhdysvaltain Suomelle tarjottaviin kahteen hävittäjävaihtoehtoon. Lockheed Martin tarjoaa Suomen uudeksi hävittäjäksi F-35:tä ja Boeing F/A-18E Super Hornetia.

Sauli Niinistö soitti Trumpille, se ei ollut Trump, joka soitti Niinistölle

8.12.2016 kello 16.32 tasavallan presidentti Sauli Niinistö julkaisi twiitin. Twiittiin oli kirjattu: ”Thank You @realDonaldTrump a great discussion. Until next time!”, ja twiitti oli osoitettu Yhdysvaltain tulevalle presidentille Donald Trumpille. Twiitti suomennettuna: ”Kiitos teille @realDonaldTrump suuresta keskustelusta. Ollaan taas yhteydessä!

Ruotsin ja Suomen turvallisuuspoliittiset tiet ovat nyt erkaantumassa

Toimittaja Olli Ainola kirjoitti jouluaattona mielenkiitoisen kirjoituksen Iltalehdessä otsikolla ”IL-Analyysi: Suomi mietti keväällä hetken aseveljeyttä Viron ja USA:n kanssa” (IL 24.12.2016).

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä