anteroeerola

Kaikki blogit puheenaiheesta Palveluseteli

Aholan aktiivimalli

Työtön Anna-Maija Tikkanen ehdottaa ilmaista nettiä ja bussilippua köyhille (Yle Areena 18.05.2018) - netistä en ole samaa mieltä, sillä se löytyy kirjastosta, mutta bussilippu on ihan hyvä idea.

Toteuttaisin tämän niin, että jokaiselle suomen kansalaiselle annetaan maksukortti, jonka saldo täydentyy joka päivä 1,5 euroa 50 euron maksimisaldoon saakka - tällä maksukortilla voisi maksaa vain joukkoliikenteessä, julkisessa terveydenhuollossa, julkisissa liikuntatiloissa, kirjastoissa ja julkisissa kulttuuripalveluissa.

Onko tulevan sote-asiakasmaksulain mahdollinen maksukatto oikeudenmukainen?

 

"Lähes puolet suomalaisista maksaa vuosittain joitakin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja.

THL:n tutkimuksen mukaan suuri osa maksuista kasautui kuitenkin hyvin pienelle osalle väestöstä. Kymmenesosa asiakkaista maksoi lähes puolet kaikista tasasuuruisista asiakasmaksuista.

Uusi varhaiskasvatuslaki eli missä varhaiskasvatuksen ongelmat oikeasti ovat?

Uusi varhaiskasvatuslaki on tekeillä, ja tämä on kirvoittanut päiväkotien henkilökuntaa mielenilmaukseen tänään. Useiden päiväkotien työjärjestys on mennyt sekaisin, ryhmiä on yhdistelty ja osa päiväkodeista on ainakin osan päivää kiinni. Perheet ovat joutuneet järjestämään aikataulujaan uusiksi. Työpaikoillakin joustetaan ja säädetään töitä ja tehtäviä.

Päivähoidon palveluseteleistä

YLE uutisoi yksityisten päiväkotien ahdingosta kuntien siirtyessä ostopalveluista kohti palvelusetelimallia. Jutussa todetaan, että lasten hoitaminen yksityisessä ostopalvelupäiväkodeissa on kunnille usein kallista, ja tästä syystä kunnat haluavat siirtyä palvelusetelimalliin.

Englanninkielinen ylioppilastutkinto - miten se pitäisi järjestää?

Opetusministeriö on selvittänyt englanninkielisen ylioppilastutkinnon järjestämistä.  Englanninkielisen yo-tutkinnon tarkoituksena olisi edistää opiskelijoiden liikkuvuutta, parantaa kielitaitoa ja ennen kaikkea parantaa vieraskielisten asemaa toisen asteen koulutuksessa. Toissijaisina tavoitteina on edistää suomalaisen ylioppilastutkinnon kansainvälistä arvostusta, edistää aivotuontia sekä koulutusvientiä.

 

Haluamme tarjota kaikille parempaa, emme kuori kermaa

Olen seurannut viime viikkoina huolestuneena keskustelua, jota omasta alastani käydään. Yksityisen varhaiskasvatuksen sanotaan olevan “kermankuorintaa.” Tämä tuntuu kohtuuttomalta, sillä käytännössä toiminnassamme on kyse laadukkaan varhaiskasvatuksen tarjoamisesta. Tarjoamme tuhansille aikuisille työtä ja vanhemmille varmuuden, että heidän lapsensa saavat työpäivien aikana huolenpitoa.

 

Riita poikki ja voita väliin - Asiakasseteli

Mikä ihmeen asiakasseteli? – Kiista valinnanvapaudesta jatkuu hallituksessa kalkkiviivoille asti (YLE 11.10.2017):

"Mitä yön tunteina sovittiin?

Risikko toisti kantansa keskiviikkona Ylen haastattelussa. Onko keskustalla ja kokoomuksella aivan eri käsitys siitä, mitä yön tunteina päätettiin?

Päivähoidon on oltava aito lähipalvelu - yksityiset toimijat mahdollistajia

Syksyllä moni pieni aloittaa päiväkotitaipaleensa. Vanhemmat ovat usein tutustuneet huolella lähialueen päiväkoteihin ja listanneet hakemukseen hoitopaikat toivejärjestykseen. Sijainti on yksi painavimmista valintaperusteista. Kun koko perheen arki muuttuu, helpottaa lyhyt matka päiväkotiin kulkemista ja pitää lasten hoitopäivät kohtuullisen pituisina.

 

Julkiset palvelut asiakkaan vai palveluntarjoajan ehdoilla?

Elokuun aikana helsinkiläisille jaetaan kahden liikuntaorganisaation esitteet: Liikuntaviraston esite ja Urheiluhallit Oy:n Oma Liikunta.  Liikuntavirasto on suoraan kaupunkilaisten omistuksessa mutta myös Urheiluhallit Oy  ja sen hoitamat urheiluhallit kuuluvat Helsinki-konserniin. Vähemmistöosakkaina on urheilujärjestöjä, jotka saavat rahoituksensa pääosin julkisista lähteistä ja veikkausvaroista.

"Mitä ankarampaa kilpailu on sitä parempi se on asiakkaille ja veronmaksajille."

Ylen tämänpäiväinen Talousprofessorit evästävät hallitusta: Palvelusetelit valinnanvapauden ytimeen on tärkeä kirjoitus, sillä se kuvaa alle puoleen sivuun sen, miten valinnanvapaus kannattaa toteuttaa tulevassa sote-mallissa:

"Ehdotamme mallia, jossa hoidoista päättävä henkilökunta, kuten lääkärit ja sairaanhoitajat, pidettäisiin julkisen sektorin palveluksessa eli jatkossa maakunnan palkkalistoilla.

Asiakas menisi siis valittamaan vaivojaan virkamiesvastuulla toimivalle lääkärille.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä