anteroeerola

Kaikki blogit puheenaiheesta Paavo Väyrynen

Paavo Väyrysellä taas "uudet suunnitelmat"?

Ennen palaamistaan Euroopan parlamentista kesäkuussa eduskuntaan Paavo Väyrynen ilmoitti perustavansa oman yhden hengen eduskuntaryhmän, joka on oppositiossa sekä hallitusta että oppositiota vastaan. Nyt muutaman viikon jälkeen hän kuitenkin on kokoamassa koko oppositiota yhteisen vastaehdotuksen tekoon hallituksen sote- ja maakuntauudistukselle.  Näin Väyrysen mukaan yhdistynyt oppositio voisi saada enemmistön jopa jo ennen vaaleja oman esityksensä taakse. Viimeistään vaaleissa "voitto olisi varma".

Pidän sinusta silti, Paavo Väyrynen, vaikka poistitkin tekstisi!

Pidän sinusta kovasti Paavo.

Harmissani huomasin, etten voi lukea blogikirjoitustasi "Aatosta jaloa ja alhaista mieltä". Pääsy on kuulemma kielletty.

:(

Luen tällä hetkellä tekstejäsi. Ja kirjojasi. 

Olen rauhan ja rakkauden asialla.

Jos jotenkin loukkasin sinua humoristis-karikatyyrisillä teksteilläni ennemmin, se ei ollut tarkoitukseni. 

Kaikkea hyvää sinulle ja Vuokolle

<123 <-- Kukkakimppu

Lisäksi, haluan jakaa hauskan tarinan Paavosta.

Paavo, Pohjantähti ja haaveet liittovaltiosta + maailmanhallituksesta

Viime viikon perjantaina Paavo Väyrynen jatkoi omalta osaltaan Kansalaispuoluetta koskevaa kesädraamaa Uuden Suomen Puheenvuorossa.

 

Hänen viimeisimmässä blogissaan, nimeltään "Aatosta jaloa ja alhaista mieltä", oli tämän lisäksi myös jotain paljon kiinnostavampaa. Harmi vain, että tuo kiinnostava blogi on nyt vähin äänin poistunut Puheenvuorosta, (löytyy muualta netistä kyllä) mutta tämän ehdin siitä tallentaa:

 

"Seitsemän tähden liike"?

Paavo Väyrynen on viimein tunnustanut tosiasiat. Patentti ja rekisterihallitus ei hänen mukaansa kyennyt tekemään ratkaisua Kansalaispuolueen riita-asiassa, joten asia etenee oikeuskäsittelyyn, joka voi viedä kuukausia. Näin ollen Väyrynen ei voisi viedä kannattajiaan Kansalaispuolueen ehdokkaana kevään eduskuntavaaleihin.

Väyrynen jälleen vauhdissa!

Paavo Väyrynen ei näytä tuntevan eduskunnan uutta käytäntöä ryhmäpuheenvuoroista suuressa salissa. Toukokuussa puhemiesneuvosto päätti, että ryhmäpuheenvuorot annetaan vain ryhmille, joilla on vähintään kolme kansanedustajaa.

Omassa vastauspuheenvuorossaan hän protestoi voimakkaasti uutta käytäntöä vastaan. Kun hän lopulta saa vastauspuheenvuoron, ovat ministerit  jo yleensä poistuneet. Näin Väyrysen mukaan.

Ehkä Väyrysen olisi jo viimein myöntää oman itsensä ja ryhmänsä painoarvo Suomen eduskunnassa?

https://www.iltalehti.fi/politiikka/201806272201039826_pi.shtml

Kansalaispuolue mediapyörityksessä

Paavo Väyrynen ja kansalaispuolue ovat jälleen olleet mediassa esillä käräjäoikeuden eilisen päätöksen johdosta. https://www.verkkouutiset.fi/oikeus-paavo-vayrynen-ei-ole-kansalaispuolueen-puheenjohtaja/

 

Keskustelu Väyrysen ja hänen puoluepoukkoilujensa ympärillä on ollut eloisaa ja monen mielestä jopa varsin viihdyttävää, mutta ei aina ihan reilua, ei ainakaan meille asianosaisille.

 

Oikeus ei "totellut" Paavo Väyrystä! Kuinka ihmeessä tässä näin kävi?

Helsingin käräjäoikeus on kumonnut Kansalaispuolueen yleisiä päätöksiä koskevat täytääntöönpanokiellot. Näin ollen Paavo Väyrysellä ei ole mitään asemaa Kansalaipuolueen hallinnossa. Kansalaipuolueen johto uskoo Paavo Väyrysen erottamisen yhdistyksestä saavan lainvoiman elokuussa.

Seuraavaksi oikeudessa käsitlllään Paavo Väyrystä kohtaan esitettyjä syytteitä Paavo Väyrysen oikeudettomasta puolueen tilin käytöstä.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/201806192201024095_pi.shtml

 

 

Paavo Väyrysellä ei ole enää puoluetta

Sinne meni käräjäoikeuden päätöksellä Väyrysen puolue.

https://www.verkkouutiset.fi/oikeus-paavo-vayrynen-ei-ole-kansalaispuolu...

 

Mitähän Paavo keksii seuraavaksi, varmaan ylempiin oikeusasteisiin valituksen ainakin.

Paavo on palannut! Historia taitaa toistaa itseään.

Keskustasta eronnut Paavo  Väyrynen on eduskunnassa ja lupasi heti ryhtyä töihin ja käyttää puheenvuoroja tärkeistä asioista. Väyrynen sanoi olevansa vasemmisto-keskustalainen, joka on köyhän asialla ja vastustavansa Helsingistä tapahtuvaa maaseudun ihmisten putkiohjausta suuriin kaupunkeihin. Väyrysen perustama Kansalaispuolue saa näin eduskuntaryhmän ja äänestäjille syntyy vaihtoehto.

Onko Paavo Väyrynen ja kansalaispuolue sama asia?

Väyrysen Pave on hauska veikko. Hän uhoaa kansalaispuolueen voivan saada vähintään 15-20 kansanedustajaa ensi kevään vaaleissa. Lisäksi on epävarmaa, onko hän itse edes puolueen jäsen? Puhumattakaan siitä, että olisi sen puheenjohtaja?

https://www.iltalehti.fi/politiikka/201806062200995176_pi.shtml

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä