anteroeerola

Viron kautta amerikkalaisten kainaloon?

Jo pari viikkoa jatkunut sotku ja sekaannus Viron ilmasotaharjoituksesta herättää yhä kysymyksiä ja historiallisia mielikuvia.

Neuvostoliiton puolustusministeri Dmitri Ustinov järkytti suomalaisia vuonna 1978 ehdottamalla Suomen ja itänaapurin yhteisiä sotaharjoituksia. Tosin järkytys tuli vasta jälkikäteen, sillä media ei tuolloin esitystä juuri maininnut. Perimätieto kertoo kuitenkin presidentti Urho Kekkosen saunottaneen neuvostovieraita Kultarannassa niin perusteellisesti, että lopulta koko ehdotus jäi silleen.

Neuvostoliiton kanssa ei päästy yhteistoimintaan, mutta nyt olisi tarjolla mahdollisuus harjoitella entisen Neuvostoliiton ilmatilassa sitä, miten ilmasotaa käydään.

Asiasta syntynyt sotku ei ole ollut kunniaksi kenellekään, vähiten Suomen ulkopoliittiselle johdolle.

Vaikka puolustusministeri Carl Haglund (r.) on ehtinyt jo vakuuttaa, että selvyyttä harjoituksen sisällöstä on saatu amerikkalaisilta, vakavia kysymyksiä on edelleen vastaamatta.

Ensinnäkin kenelle amerikkalaiskenraali Frank Gorenc esitti suullisen kutsun? Haglund on julkisuudessa sanonut, ettei ministeriölle tai puolustusvoimille ainakaan. Nyt myös puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg kiistää, että hän tai ilmavoimien komentaja Kim Jäämeri olisivat saaneet kutsua.

– Kukaan Gorencin tavannut suomalainen ei tunnistanut jälkikäteen, että keskusteluissa olisi esitetty harjoituskutsua, Lindberg sanoo Keskisuomalaiselle.

Jos näin on, miten asia ilmaantui hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan listalle? Kuka oli sen sinne tuonut ja kenen esityksestä? Eduskunnan kyselytunnilla Haglund sanoi tuoneensa sen sinne, kun Vasemmistoliiton kansanedustaja Markus Mustajärvi asiaa tivasi.

Silloin ei voi olla totta se, että puolustusministeri luki asiasta vasta lehdistä, kuten hän itse ehti sanoa? Onko ministeri oikein tehtäviensä tasalla? Entä kuka vuoti asian julkisuuteen? Eikö tämä olekaan poliisiasia?

Esiin nousee myös periaatteellinen kysymys. Miten Yhdysvaltain asevoimat voi pyytää Suomen ilmavoimia harjoittelemaan kolmannen maan alueelle? Viron ilmavoimien komentaja Jaak Tarien sanoo julkisuudessa, että ”tiedonantovelvollisuus kuuluu Yhdysvaltain ilmavoimille”. Näinkö itsenäinen Viro on ulkoistanut valtioalueensa hallinnan toisen maan asevoimille?

* * *

Myös Suomen kannalta herää nyt periaatteellisia kysymyksiä. Kuinka syvälle toisen maan ilmatilaan Suomen on syytä mennä erityisen herkässä turvallisuuspoliittisessa ajassa ja paikassa?

Länsivallat eivät ole ensimmäistä kertaa vonkaamassa Suomea Baltian ilmatilaan. Tiedossa on, että jo vuonna 2012 sotilasliitto Nato yritti saada Suomea ja Ruotsia osallistumaan ilmavalvontaan alueella. Erityisesti aktiivisia olivat amerikkalaiset. Koska Baltian mailla ei ole omia taistelukoneita, ovat sen ilmatilaa vuodesta 2004 lähtien partioineet Nato-maiden koneet.

Nyt julkisuudessa pyörineessä harjoituksessa olisi kuitenkin kyse kahdenvälisestä hankkeesta Yhdysvaltojen, ei Naton kanssa. Tämä on Suomen ulkomaisissa sotilasprojekteissa se raide, josta vähemmän puhutaan.

Viimeisin esimerkki suomalais-amerikkalaisesta aseveljeydestä oli Sodankylässä tammikuun puolivälissä järjestetty ”talvisodankäynnin peruskurssi”, jossa amerikkalaiset harjoittelivat sotimista Suomen maaperällä.

Kytkös Yhdysvaltoihin oli myös aikanaan yksi perusteista, jonka takia Suomen Hornetit lähtivät Islannin taivaalle harjoittelemaan. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan mukaan ”ottaen huomioon Yhdysvaltojen merkittävä rooli Islannin puolustuksen takaajana, on harjoitustoimintaan osallistumisella merkitystä myös Suomen ja Yhdysvaltojen suhteisiin”.

Tärkein yhteistyön muoto ovat kuitenkin asehankinnat. Suomi on viime vuosien aikana hankkinut Yhdysvalloista sadoilla miljoonilla euroilla huippuluokan aseteknologiaa, Hornetien JASMM – rynnäkköohjuksia ja olalta laukaistavia ilmatorjuntaohjus Stingereitä.

Yhdysvaltain kongressissa kauppoja perusteltiin sillä, että Suomi on Yhdysvaltain ”liittolainen”.

Lisäksi Suomi osallistui viime vuoden kesällä Nimble Titan – nimiseen harjoitusprosessiin, jossa testaillaan Yhdysvaltojen ballistisen ohjuspuolustuksen toimivuutta. Tässä mennään jo melko kauas Suomen puolustusvoimien ydintehtävistä. Puolustusministeri Haglundin mukaan tällä voidaan kehittää erityisesti Suomen ilmapuolustusta. Juuri tästä amerikkalaiset ovatkin kiinnostuneita.

Seuraavaksi Yhdysvaltojen puolustusteollisuus aikoo korjata Suomesta jättipotin, kun ilmavoimien käytössä olevat Hornetit vanhenevat 2020-luvulla.

Tiedossa on, että Yhdysvaltain suurlähetystö kauppaa jo nyt aktiivisesti suomalaisille päättäjille viidennen sukupolven F35-hävittäjiä. Viime vuoden elokuussa lähetystö järjesti julkisuudelta vaietun tilaisuuden, jossa muun muassa kansanedustajille markkinoitiin amerikkalaiskonetta.

Vaikuttamistyö ei ole mennyt hukkaan, sillä ainakin puolustusministeri on käytännössä asettunut F-35:n taakse.

Jos Haglundin mieltymykset toteutuvat, siitä voi tulla vielä hirvittävä lasku suomalaisille. Amerikkalaisarvioiden mukaan F35 on ollut ihmiskunnan historian kallein asehanke. Nyt jo 400 miljardiin dollariin kohoava hintalappu on kaksi kertaa enemmän kuin ihmisen kuuhun lähettäminen maksoi.

Menestyskään ei ole päätä huimannut. Viime kesänä hävittäjät määrättiin lentokieltoon yhdessä koneista syttyneen tulipalon takia.

Jossain vaiheessa Suomessakin on mietittävä, millaisia poliittisia ja taloudellisia kustannuksia sotilaallinen yhteistyö amerikkalaisten kanssa meille tuo.

Suomen perinteinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen viisaus on ollut pysyä muiden intresseistä lähtevien konfliktien ulkopuolella. Se viisaus pitäisi kaivaa esiin nytkin.

Viron kautta ei ole syytä mennä amerikkalaisten kainaloon.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän JaakkoWilenius kuva
Jaakko Wilenius

Kieltämättä tiedottamisessa on ollut tyrimisen makua. Ei anna luotettavaa kuvaa siitä, kuka mistäkin oikein vastaa ja kenelle tiedottaminen kuuluu. Toivotaan, että opiksi ottavat.

Jos puolustusvoimat katsoo harjoituksiin osallistumisen tarpeelliseksi ja valtion johto on samaa mieltä, niin siitä vaan. Tosin tuntuu siltä, että "suomettumisgeeni" jyllää edelleen hyvin vahvana. Vähän kuin pahanteosta olisi yllätetty.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan päämääränä on kansakuntamme itsenäisyyden säilyttäminen. Ratkaisuja on tehty hyvinkin pragmaattisesti eri vuosikymmenillä. Milloin turvauduttiin Saksan keisarikuntaan, milloin Ranskaan ja Englantiin ja taas kansallissosialistiseen Saksaan. Sitten sinniteltiin Neuvostoliiton puolisatelliittina jokunen vuosikymmen. Nyt on taas uusi tilanne ja ovi länteen on auki. Siellä itse mielelläni meidät näkisin, mutta sen arvioikoon valtiojohtomme.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

J.W.> Jos puolustusvoimat katsoo (Viron) harjoituksiin osallistumisen tarpeelliseksi ja valtion johto on samaa mieltä, niin siitä vaan. ...

ooo

Entäs me rahoittajat, yli 5 000 000 kansalaista. Kuka kysy meiltä?

----

Jos kirjeessä on ollut epäselvä osoite, löytyisikö valtion puolustusjohdosta niin rohkeaa sotilasta tai siviiliä, joka kysyisi kenelle tämä kirje on osoitettu.

Ettei epäselvällä osoitteella vaan olisi tarkoituskin hämmennellä maan (sotilas)poliittista johtoa.
----

Viestin alareunaan voisi pienellä fontilla kirjoittaa lisäksi että tiedämme kyllä teillä on taas maan parhaat (ase)myyjät liikkeellä. Emme osta turhuuksia.

70 vuotta olemme eläneet rauhassa muin avuin kuin sotakonein. Tällä tiellä jatkamme. Varustaudumme mieluummin rauhaan kuin sotaan.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Viron pohjoisrannikko on Helsingin puolustukselle tärkeämpi kuin Kymi joen itärannan hallussapito.

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto

Totta on , että Suomi allekirjoittaa läntisen kulttuurin ja arvomaailman sekä demokratian, johon myös EU:n maat, siihen kuuluvat Nato -maat ja USA ovat sitoutuneet.

Venäjän nykyhallinto on osoittanut selkeitä merkkejä siitä, että se haluaa palauttaa neuvostoaikaisen imperiumin alueet ja vaikutusvallan entisen Neuvostoliiton ja Itä-Blokin valtioiden alueilla. Tähän myös Suomikin osaltaan kuului, joskin sillä oli tiettyä sen silloisten presidenttien hyvin hallitsemaa ja hankkimaa liikkumavaraa.

Suomen osalta tähän liittyy se toisen maailmansodan jälkeinen yli neljänkymmenen vuoden YYA -sopimuksen akainen vaihe, jossa Suomi joutui mm. hyväksyttämään Kremlissä hallituksensa ministerinimitykset sekä alistumaan ulko-, tuvallisuus- ja sisäpoliittiseen painostukseen. Puhumattakaan siitä, että Suomen Tasavallan presidentti jouduttiin valitsemaan poikkeuslailla, jotta Kremlille oikean miehen jatkaminen varmistettiin. Ukrainan kriisin osalta on nähtävissä, että Venäjä haluaa selkeästi samankaltaisen sananvaltansa itsenäisen Ukrainan sisäisiin asioihin kuin aikoinaan Neuvostoliitolla oli Suomen asioihin. Toisaalta Venäjän strategiset tavoitteet ovat olleet nähtävissä jo lähes kymmenen vuotta.

Näin ollen Suomi, reaalipolitiikkaa noudattaen, on osaltaan valmistautumassa kohtaamaan Venäjän "strategiset tavoitteet", säilyttääkseen oman itsenäisen päätöksen teon valtansa ja vapautensa. Pienenä maana Suomi katsoo, kuka voi meidän tavoitteita tässä tukea. Eihän se ole sen ihmeellisempää. Tällä kertaa Suomea ei yllätetä "housut kintuissa" , niin kuin joskus on usein käynyt.

Venäjän nykyjohdon tavoitteisiin voi tutustua mm. oheisten linkkien kautta:

Venäjän asevoimien silloisen komentajan, kenraali Makarovin, puhe Helsingin Yliopiston juhlasalissa 5.6.2012:
http://yle.fi/uutiset/kenraali_makarovin_puhe_koko...

Presidentti Putinin puhe Venäjän Duumassa 18.3.2014:
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1395200431780

Presidentti Putinin puhe Valdain kansainvälisessä konfrenssissa 24.10.2014:
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=12094

Teksti on sangen selkeää, eikä siinä ole paljon tulkinnan varaa siitä, mihin Venäjä pyrkii.

Jos Suomi haluaa harjoitella ilmapuolustusta USA:n ja Nato -maiden kanssa, niin kenellä siihen on mitään sanomista ?

Eihän kukaan aikoinaan puuttunut 1920 -30 -luvuilla Saksan ja Neuvostoliiton yhteisiin asekehittelyprojekteihin Neuvostoliitossa.
http://en.wikipedia.org/wiki/Germany–Soviet_Union_relations_before_1941

Lue kohdat: Relations ( German and Sovien Union ) 1920 ja 1930.

Oheisessa linkissä käy ilmi myös taustoja sille miksi sosialidemokraattinen puolue Suomessakin ja sen vahva johtaja, Väinö Tanner, joutuivat "mustalle listalle" 1930 -luvun lopussa ja 1940- ja 1960 -luvun välisenä aikana. Tokihan demarit sitten myöhemmin "oppivat hyville tavoille" vähitellen, kun Tanner oli saatu sivuun, ja pääsivät Kremlin pannasta.

Toinen hieman teknologisesti tarkempi linkki kuvaa lähemmin Neuvostoliiton ja Saksan sotilasteknologista yhteistyötä.

http://www.feldgrau.com/ger-sov.html

Edelleen kysyn, kuka tai mikä instanssi on asettamassa kyseenalaiseksi Suomen, Ruotsin, Naton ja USA:n välistä sotilaalliseen teknologiaan ja koulutukseen liittyvää yhteistyötä ja millä perusteilla ? Suomihan on nykyjään tietääkseni , itsenäinen ja vapaa maa tekemään itsenäisiä päätöksiä niin ulko-, turvallisuus-, puolustus- kuin myös kauppa- ja sisäpolitiikassaan. Kenen intressissä on rajoittaa tätä Suomen vapautta päättää omista asioistaan ?

Aikoinaan jonkun kehitysmaan edustaja jollakin kurssilla 1970 - 80 -luvulla jossakin heitä tukevassa maassa pomppasi pysyyn innoissaan ja huusi kesken kaiken "Vapaus tai kuolema". No sehän ei ihan meille suomalaisille mene perille, mutta tuolle vallankumouksellisia tukevalle valtiolle se saattoi olla vihje siitä mitä tuleman pitää.

Käyttäjän kuolimonpaimensaaresta kuva
Arto Bäcklund

Antero Eerolan kirjoitus on hyvä! Todellakin, miten kutsu tuli pöydälle ja sitten on tuo periaatteellinen kysymys yhteisistä harjoituksista USA:n kanssa kolmannen valtion alueella ja ilmatilassa. Jälkimmäinen on oleellinen ja tärkeä.

On selvää, että Hornetien, niiden aseistuksen ja päivitysten myötä on sitouduttu amerikkalaiseen sodanläyntiin. Poliittinen johtomme tietää tämän ja on puun ja kuoren välissä. On ollut jopa paha kieltäytyä Yhdysvaltain johtamista operaatioista mm. Afganistanissa. Olen siinä uskossa, että näistä asioista, siis sitoutumisesta, on sovittu jo ehdollisena Hornet-kauppojen yhteydessä. Sen mahdollinen historiankirjoitus tulevaisuudessa ehkä kertoo.

Tosia kuitenkin on, että Suomen valittua takaoven kautta Yhdysvallat sotilaallisessa yhteistyössä kumppanikseen, se ärsyttää Venäjää, eikä sitä silmät sinisinä tarvitse ihmetellä. On naivia puhua enää sotilaalisesta liitoutumattomuudesta, niin kuin johtavat poliitikkomme tekevät. Se on epä-älyllistä valehtelemista suomalaisille. Ja vahingollista politiikkaa, jossa Suomen etu pienenä maana on unohdettu.

Toimituksen poiminnat