anteroeerola

Ohjattua demokratiaa ja eläketaantumusta

Suomessa poliittinen päätöksenteko ei vietä vapaata
viikonloppuisinkaan. Tästä osoituksena oli, että peräti neljä puoluetta oli
viikonloppuna koolla puoluevaltuustojensa voimin. Kokouksista nousi esiin
ainakin kaksi mielenkiintoista aihetta ylitse muiden: käsitykset
edustuksellisesta demokratiasta ja siitä, miten pitkään suomalaisten pitäisi
jaksaa töissä. Eivätkä nämä teemat ole lainkaan toisistaan irrallisia.

Vihreät ilmoittivat nyt ryhtyvänsä eräänlaisen ohjatun demokratian
kannattajiksi. Puoluevaltuuston hyväksymä demokratiaohjelma vaatii, että mikäli
kansanedustaja on istunut kolme kautta eduskunnassa, häneltä vietäisiin sen
jälkeen vaalikelpoisuus eli oikeus asettua ehdokkaaksi. Suomen perustuslain 27.
pykälän mukaan ”eduskuntavaaleissa on vaalikelpoinen jokainen äänioikeutettu,
joka ei ole vajaavaltainen”. Eli sitten vain muuttamaan perustuslakia.

Tärkeämpi näkökulma tulee kuitenkin äänestäjien suunnasta. Heidän valinnanvapauttaan
rajoitettaisiin olennaisesti. Äänestäjiltä vietäisiin oikeus valita ehdokas,
joka heidän näkökulmastaan hoitanut asiat hyvin – tai toisaalta rangaista huonoa
edustajaa valitsematta jättämisellä kolmen kauden jälkeen.

Rajoituksia asetettaisiin myös kuntalaisille, jotka eivät saisi enää äänestää
ministereitä valtuustoihin. Mielenkiintoinen ja erittäin ongelmallinen on myös
vaatimus, jonka mukaan ministerit eivät saisi olla kansanedustajia vaan heidän
tilalleen tulisivat varakansanedustajat. Näin ainakin tästä osasta edustajia
tehtäisiin erityisen kuuliaisia hallitukselle. He äänestäisivät takuuvarmasti
aina luottamusta hallitukselle, koska hallituksen kaatuessa paikka eduskunnassa
menisi.

Ovatko vihreät nyt lähdössä politiikan vastaisen populismin tielle? Vai onko
puolue poliittisen vallan keskittymistä arvostellessaan ehkä vilkaissut
peiliin?

Vihreiden sisällä ei viimeisen kahden vuosikymmenen aikana ole kovin paljoa kierrätetty
sitä ideologista ja tosiasiallista valtaa, joka on keskittynyt esimerkiksi Pekka
Haaviston, Osmo Soininvaaran, Heidi Hautalan ja Tuija Braxin ympärille. Timo
Harakka risti tämän joukon pienellä henkilövariaatiolla ”Pyhäksi perheeksi” jo
1990-luvun puolivälissä. Nimenomaan vihreissä samat tyypit ovat pitäneet hallussaan
puolueen avainpaikkoja eduskunnassa, eduskuntaryhmän johdossa, puoluejohdossa
ja ministereinä.

Ehkäpä vihreät aloittavat kierrättämisen omissa riveissään? Toisaalta miksi kierrättää
vain kierrättämisen vuoksi, jos kannatusta on – omien ja laajemmin äänestäjien
keskuudessa. Mutta silloin saattaa olla laihat eväät esiintyä juuri tässä
asiassa politiikan puhdistajana.

Monessa vanhassa käsitteessä on yhä täsmällisyyden voimaa. Siksi sanonkin: demokratiaohjelmassaan vihreät paljastavat (jälleen) porvarillisen luokkaluonteensa. Demokratiaa nimittäin tarvittaisiin myös työelämässä ja taloudessa. Vihreiden mielestä
työelämässä ”parhaat työnantajat kuuntelevat työntekijöitään ja antavat heidän
vaikuttaa itse työhönsä”. Siis kuuntelevat. Demokratiasta markkinoilla, talouselämässä
tai yrityksissä vihreät eivät demokratiaohjelmassaan sano mitään.

Sitä vastoin kolmikantaisesta sopimisjärjestelmästä löytyy hirvittäviä
epäkohtia. Vihreiden mielestä valtion pitäisikin ”valvoa yleistä etua” ja
”puolustaa heikompia”. Lukeva työläinen voisi kysyä: kenen etu on etu silloin,
kun se on yleinen?


*                    *                    *

Vallankäyttöä on toki se, että osaa esittää omat etunsa yleisinä. Tästä
esimerkkinä ovat elinkeinoelämän etujärjestöjen vaatimukset. Kun he puhuvat
Suomen edusta, kyse on työnantajien tai yksittäisten yritysten edusta. Suomessa
on hyväksyttävää toimintaa edistää omia intressejään poliittisella etujärjestötoiminnalla,
mutta puheen läpi pitää myös nähdä.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tavoitteeksi on asetettu nostaa suomalaisten alin
eläkeikäraja 64 tai 65 vuoteen.

Ongelma on, että työnantajien sanat ja teot eivät kohtaa. EK:n nykyistä
edellinen puheenjohtaja Ole Johansson jäi eläkkeelle 60-vuotiaana Wärtsilän
konsernijohtajan tehtävistä. Esimerkkejä samanlaisista eläkejärjestelyistä
löytyy myös monen muun EK:n jäsenyrityksen johdosta.

Toisaalta Eläketurvakeskuksen hiljattain tekemä selvitys kertoo, että jopa 70 prosenttia
työnantajista on sitä mieltä, että 63 vuotta on sopiva ikä lähteä eläkkeelle.

Eläkeikä on asia, josta päätetään työmarkkinapöydissä korporatismin menetelmin.

Usein sisäpiireistä tietoa saava Helsingin Sanomien toimittaja Unto Hämäläinen kirjoittaa,
että työmarkkinaosapuolten kesken vallitsisi hiljainen konsensus eläkeiän
nostamisesta. Nyt pitäisi paikantaa, keiden välillä tämä konsensus on löydetty?
Vasemmistopuolueetkin ovat kuulemma olleet asiassa ”kumman vaisuja”. SDP teki
kantansa selväksi viikonloppuna. Ja todettakoon tämäkin: Vasemmistoliitto ei
kannata eläkeiän nostamista.

Sitä vastoin keskusta asettui puheenjohtajansa Juha Sipilän suulla viikonloppuna
työntekijöitä vastaan kannattamaan yleisen eläkeiän nostoa. Näinkö kepun uuden
puheenjohtajan työnantaja- ja miljonääritausta alkaa ottaa hahmoa poliittisissa
vaatimuksissa? Toisaalta samalla asialla oli myös hänen edeltäjänsä edeltäjä
Matti Vanhanen. Hän onkin sittemmin siirtynyt yhden työnantajajärjestön
päälobbariksi.

On erikoista, että eläkeiän nostamiseen liittyvät vaatimukset nousevat taas
esiin, vaikka koko suomalaisen työelämän todellisuus osoittaa että nimenomaan sillä
työuria ei saada pidemmiksi.

Jo nykyinen järjestelmä mahdollistaa joustavan eläkkeelle siirtymisen 63 - 68-vuotiaana.
Mitä pidempään on töissä, sen paremman eläkkeen saa. Kannustin onkin jo nyt
pidentänyt työuria. Kun kymmenen vuotta sitten eläkkeelle siirryttiin keskimäärin
59-vuotiaana, nyt ikä on 60,5 vuotta.

Keskimääräistä eläkeikää painavat alas ne, jotka joutuvat huomattavasti
nuorempana työkyvyttömyyseläkkeelle, entistä useammin mielenterveyssyistä. Kun
tämä otetaan huomioon, varsinaiselle vanhuuseläkkeelle siirrytään vasta noin
63-vuotiaana. Näin myös työelämän laatuun ja ihmisten hyvinvointiin työpaikoilla
pitää kiinnittää vakavaa huomiota.

Toisaalta nuorilta menee usein vuosia hukkaan oikeaa opiskelupaikkaa hakiessa
ja/tai työttömänä. Siksi opiskelemaan ja töihin pitäisi päästä nykyistä
nopeammin. Ongelmassa vastaan tulee onneksi nuorten yhteiskuntatakuu, jonka on
tarkoitus käynnistyä jo pian.

Isoja ongelmia löytyy myös työurien loppupäästä, sillä suomalaisessa työelämässä
esiintyy syvälle pesiytynyttä ikärasismia. Työnantajat eivät ota vanhoja
töihin, siivoavat heitä ennen aikojaan eläkkeelle, aloittavat irtisanomiset
vanhimmasta päästä eivätkä muutenkaan erityisesti arvosta heitä työntekijöinä. Vuosikymmenten uskollisuudesta samaa työnantajaa kohtaan voi bonuksena olla ennenaikaiset
potkut - ilman mahdollisuuksia uusiin töihin.

Siitä, että suomalaisten työuria on syytä saada pidemmiksi, voidaan varmasti
olla yhtä mieltä.

Silti työnantajat: hoitakaa nämä ongelmat ensin. Vasta sen jälkeen voidaan edes
harkita keskustelun aloittamista siitä, pitäisikö eläkeikää nostaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Tuomas Taivasaho

Vihreiden ehdotus oli raikas tuulahdus ja keskustelunavaus parlamentarismin päivittämiseksi vastaamaan haasteeseen ja kritiikkiin jonka puolueparlamentarismi kansalaisten taholta kohtaa. On hyvä, että vihreiden ehdotus sentään edes vastakritiikkiä saa aikaiseksi, mutta se ei vielä ehdotusta hautaa. Yleinen vastamutina muiden puolueiden taholta on odotettavaa, mutta niin vain on ettei sillä ainakaan äänestäjien äänipottia ansaita.

Toimituksen poiminnat